lauantai 14. tammikuuta 2012

Sudenkorento - kukkakeppi

Jatkan vielä edellisen postauksen aiheella. Rautalankapuun taivuttelun jälkeen olin niin innoissani onnistumisestani, etten malttanut lopettaa. Perhosia on tullut tehtyä jo aika paljon, joten halusin kokeilla jotain muuta. Muistin himoinneeni menneinä kesinä sudenkorento kukkakeppiä kierrellessäni puutarhamyymälöissä. Hinta oli vaan melko kova, jotain 6 euron luokkaa.

Taas aloitin työn piirtämällä paperille mallikuvan. Ideana näissä on siis se, että muoto pitäisi saada tehtyä "yhdellä viivalla". Sudenkorento poikkeaa perhosesta mm. niin, että siinä rautalanka menee joissain kohdissa limittäin.  Lisäksi se on hieman perhosta suurempi.



Kun muoto oli valmis, kiinnitin pohjaan keskivartalon kohdalle pitkän kaksinkerroin taivutetun rautalangan, jonka ympärille kuparinväristä ohutta rautalankaa. Laitoin kuumaliima tukevoittamaan kiinnityskohtaa ja liimasin samalla "timantit" ja harsot kiinni paikoilleen.

Kuvassa olevan ruukun ostin tällä viikolla Prismasta. Se on Martinexin Kube yrttiruukku. Piti ostaa valkoinen, mutta enpä tajunnut katsoa paketista, väriä. Sen valkoisen ostan sitten kun niitä taas saa, vaikka ei tuossa mustassakaan mitään vikaa ole. Prisman remontin vuoksi niitä ei eilen näkynyt missään. 



Tykkään ruukun muotoilusta ja siitä, että sen altakastelumahdollisuus on järjestetty noin hauskasti (yläkuvassa oikealla). Persiljan ostin samalla kauppareissulla ja istutin sen heti ruukkuun. Hyvin on siinä viihtynyt, toivottavasti näin vastaisuudessakin. Suosittelen kaikille keittiön ikkunan omaaville kaupan yrttien istuttamista suurempaan ruukkuun. Hyvässä lykyssä ei tarvitse ostaa kyseistä yrttiä taas kuukausiin!

Viikonloppuja! tv, Saga


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti