keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Omat joulukortit

Uskallan  nyt postata nämä joulukortit tänne, vaikkeivät ole vielä perille menneetkään. Tämä siitä syystä, että ne kaikki ovat erilaisia. Tai, no kutakin tyyppiä oli muutama, mutta silti erilaisia esim. teksteiltään. Meidän pikku ilkimys on kyllä niissä kaikissa. Käytin tänä vuonna uskomattoman paljon aikaa näihin kortteihin, mutta kiva niitä oli tehdä. 


Yksi "pakollinen" kurkistuskortti.
Taustan jouluinen teksti on tulostettu Tiimarin sivuilta. Tässä vaiheessa kortit oli ikävästi taittunut, kun liima ei ollut vielä kuivunut. Pidin näitä yön yli painon alla, jotta vähän suoristuisivat.
Yksinkertainen, mutta mä tykään noista väreistä yhdessä. (Blogini värimaailma samanlainen)
Ja vähän piti leikkiä kimalleliimalla ja hopeatussilla.
Olenkohan koskaan ennen toivottanut "Rauhallista" Joulua..?
Kirjekuoriepisodi. Mulla ei ollut tarpeeksi isoja kirjekuoria, joten sovelsin hiukan. Ja pelkkä valkoinen olisi ollut kamalan tylsä. Siksi vähän sydämii.
Sain kuoret juuri ja juuri mahtumaan punaiseen postin kuoreen. Nyt voin huokaista. Kortit ovat matkalla saajilleen.

Jouluterveiset myös kaikille muillekkin! Ja ystävät hyvät. Laittakaa mulle vaikka facebookissa uusia osoitteitanne, että voin laittaa kortit ensi vuonna. Kauhian moni on muuttanut tässä parin vuoden sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti