sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Järjestyshakuisuutta

 ..On ollut ilmassa tässä kuluneen viikon aikana. Ja ehkä pientä uudistus/kunnostus/tuunaus projektiakin, joista kerron ensi viikolla lisää. Tässä kuitenkin organisointipuuhastelun tuloksia.

Päivät järjestykseen osa 2, helmikuu. Tyyli on tosi erilainen kuin tammikuun kalenterissa. Kuten huomaatte, karkasi käsistä tuo värimaailma. Ei sovi alkuunkaan meidän sisutukseen, mutta sinällään kalenteri on musta ihan kiva. Pohjalle revin vanhan kirjan sivuista paloja ja liimasin ne sikinsokin. Kukkakuvan kopioin eräästä kirjasta läpikuultavalle paperille. Oli taas kiva piirtää ja värittää pitkästä aikaa, vaikkei nyt kovin luovasta projektista ollutkaan kyse.

Ostin Prismasta alennuksesta nämä purkit, joita olin jo pitkään halunnut, mutta hinnan ollessa noin 8-10 € kappale, purkin koosta riippuen, en koskaan raaskinut ostaa. Paitsi nyt, kun olivat 1 € kappale. Voi sitä onnen  päivää, kun näin tuon alennuksen! Näitä ei tarvitse edes laittaa kaapin perälle, vaan saavat olla tuossa pöydällä käden ulottuvilla. Purkeissa kaakaojauhe, suola ja sokeri asianmukaisin merkinnöin varustettuna.

Ja lisää organisointia maustepurkkeihin. Musta kaikki pienet purkit on niin ihania, että hamstraan niitä vähän liikaakin nurkkiin. Mutta jos on ruma alkuperäispakkaus niin se on sitten ruma = ei voi käyttää. Ps. "uudet" vaaleanvihreät  Meiran maustepurkit on kyllä hienot!

Kohtahan se on taas uusi viikko. Huhhui kun aika menee nopeasti. Tuleekohan opparin kanssa kovakin kiire.. Hope Not, eli siis ahkeraa viikkoa mulle ja muille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti