sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Erilainen viikonloppu. Kaikkea kivaa valmistui.

Tämän viikonlopun olin yksin (opiskelupaikkakunnalla) Lepaalla, koska oli mun vuoro päivystää kasvihuoneella erästä koetta. Vaikka noin 2 vk erossa poikaystävästä, kissasta ja kavereista + perheestä tuntui aluksi ikävältä ajatukselta, voin näin puolessavälissä todeta, että kyllä se tekee ihan hyvääkin. Olla välillä yksin. Sitäpaitsi. Sain myös kaikkea kivaa aikaan.



Tein kaikille virkkaamilleni kukille jonkin käyttötarkoituksen
 Lyhensin "kevätverhot"
Käytin jämäpalat tylsien tyynyjen ehostamiseen
Kylvin kevään ensimmäiset siemenet ja vieläpä värimultaan

 Tein sormuksia...

...Tuunasin villapaidan, ja mikä parasta, kuntoilin joka päivä. Tänään kävin hiihtämässä ensimmäistä kertaa tänä talvena. Oli taas ihana muistaa, miten kivaa hiihtäminenkin voi olla, jos on oikea asenne ja hyvä sää. 

Muita viikonloppua piristäviä asioita olivat musiikki, blogit, ostamani kevätesikko ja vihanneskrassin siementen itäminen, puhtaat pyykit ja se, että kuulin iloisia uutisia.




Ensi viikolla voin esitellä tekeleitäni täällä blogissa hiukan tarkemmin. Nyt toivottelen teille taas jaksamista uuteen koulu- ja työviikkoon. Päivät pitenee ja kevät lähenee. <3

3 kommenttia:

  1. Siis värimultaa?! Kaikkea sitä onkin, itse en tuosta uutuudesta ole vielä kuullutkaan :) Oikein ihana talvinen maisema tuolla ylhäällä. On kyllä tänä talvena saanut talviurheilla ja nauttia kauniista maisemista. Mukavata viikkoa sinullekkin!

    Toivoo Sanna-Pauliina

    VastaaPoista
  2. Jostain tieni tänne blogiisi löysin. :) Hauska tuo värimulta, en tiennyt että sellaista edes on olemassa. Aina oppii jotain uutta kun näitä blogeja selailee :)

    VastaaPoista
  3. Juu-u värimultaa :) Tarttui mukaan kirpputorilta joskus viime syksynä. Värimulta = vesipolymeeri, eli pieniä rakeita, jotka turpoavat vedessä moninkertaisiksi. Värivaihtoehtoja on useita. Kuvan värimullan maahantuoja on pakkauksen mukaan Kata Nykänen. Johanna, kiva, että löysit blogiini. :)Ja kiitos Sanna-Pauliina :)

    VastaaPoista